torstai 17. elokuuta 2017

USEIMMAT VOI, MUTTA NAINEN EI




Mä rakastan TEDx Talks:eja, ja tämäkin oli ihana ja posiitivinen. En tiedä miksi, mutta mulle tuli kuitenkin vähän provosoitu ja turhautunut fiilis yhdestä asiasta. Älysin, etten mä voisi tehdä kaikkia noita asioita ilman ylimääräistä pelkoa, ja vain sen takia että olen nainen. Nainen ei yksinkertaisesti voi liftata maailmalla ilman vaaroja (ja nyt tässä tapauksessa Lähi-idässä kuin tämä mies) samalla tavalla kuin mies. Pakko sanoa, etten muutenkaan varmasti uskaltaisi liftata Suomessakaan :D Kuitenkin.

En ole mikään äärifeministi, mutta tämä ajatuksenkulku todistaa että feminismiä tarvitaan, eli ihan sitä tasa-arvoisuutta ja kunnioitusta toisen ihmisarvoa kohtaan. Suomessa naisilla on todella hyvä olla, enkä esimerkiksi ajattele etten voisi kävellä yksin keskellä yötä vain koska olen nainen. Muualla ei välttämättä ole itsestäänselvä asia. Ei siis ole pelkästään kyse liftaamisesta tai matkustamisesta.

Haluan elää maailmassa missä voisin pelätä yhtä vähän kuin miehet. Murhaajat ja muut mieliala-tapaukset ovat ainakin yleisiä horrortarinoita peukalokyydeissä, mutta naisilla lisäksi se pelko hyväksikäytöstä tai kidnapauksesta. Ja tunnen nyt tietty itseni niin ennakkoluuloiseksi, ja se häiritsee minua, että mielestäni pitäisi olla varovainen. Luin naisesta joka liftasi Lähi-idän läpi todistaakseen että maailma on rauhallinen, ja joutuikin kaikkien yllämainittujen uhriksi eikä koskaan päässyt elossa takaisin kotiin... 

Ja en siis sano, ettei nämä asiat voisi tapahtua miehillekin. Tilastot viittaavat kuitenkin siihen, että naisten olisi syytä pelätä enemmän (muutenkin tuossa seisoo mies kertomassa ongelmattomasta matkasta joka vuosi myöhemmin johti naisen murhaan...) Jäi tämä ajatuksenkulku vain häiritsemään, kun sairaat ihmiset rajoittavat tekemästä mitä haluaisi, ja kulkemasta missä itse haluaisi koska jotkut eivät voi olla vahingoittamatta toisia ihmisiä.

Onko joku muukin ajatellut näitä asioita? Ja oletteko koskaan liftanneet? 

- Roxy 

keskiviikko 9. elokuuta 2017

LIBEROSIS

- a desire to care less about things - 

Olen ollut ylisuorittaja niin kauan kuin muistan. Halusin tehdä kaiken itse, tehokkaasti ja täydellisesti, ja aina päihittää aiempaa itseäni ihan kaikessa. Jossain kohtaa tällainen ajattelutapa alkaa kuitenkin rasittaa, ja toivoisin vain etten jaksaisi välittää niin paljon ihan kaikesta.

CinderellaDays_1

Olen hyvä monessa asiassa, mutta ylisuorittaja ei koskaan ole täydellinen. Kukaan ei ole. Haluan nukahtaa rauhassa miettimättä miten päivän suorituksia olisi voinut tehdä vielä paremmin, ja suunnittelematta tulevan viikon To Do -listaa. Haluaisin sanoa "ei" kun ei jaksa tai huvita tehdä jotain pyydettyä ylimääräistä, tai olla murehtimatta sitä mokua silloin syyskuussa vuonna 2012 :D

Katsoin tosi hauskan TedTalkin nimeltään "The magic of not giving a fuck* ". Osaisinpa - koska elämä olisi varmasti paljon rennompi :D


Onko täällä muitakin ylisuorittajia? :D 

- Roxy

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

TALL SHIPS RACES 2017


Kuten vajaa miljoona muukin ihminen, minäkin kävin Turussa katsomassa Tall Ships Race - laivoja. Oli kyllä upeita! ♥︎

TallShipsRaces2017
Kuva: Tiina K. 

TallShips1


tallships14

tallships10

tallships7

Fun fact; mun vaihtarikaverin sisko oli ollut norjalaisessa laivassa :D

Oliko joku teistäkin katsomassa? :) 

- Roxy 

lauantai 22. heinäkuuta 2017

FIILIKSIÄ VAIHDOSTA

Tänään on 4 vuotta siitä kun lähdin vaihtoon Uuteen-Seelaniin!




Kävin pitkästä aikaa mun vaihtariblogissa ja oon kyl kirjoittanut todella aktiivisesti! :D Mutta iltaisin ei ollut paljon tekemistä, niin ehti hyvin päivittää tekemisiä ulkomaailmalle sen sijaan, että olisin katsonut samaa cricket-matsia kymmenettä kertaa peräkkäin host isän kanssa haha :D

Jotenkin tää alkaa jo tuntua tosi kaukaiselta, ja muistot alkaa hämärtyä. On ihan hyvä käydä läpi tyyliin kaikki kuvat ja videot ainakin kerran vuodessa, että muistuu mieleen, että jotain näin upeeta oikeasti tapahtui mun elämässä :) 

- Roxy 

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

MY DAY - VLOG





Haha vähän älytöntä, että otan lomaa mediasta tekemällä mediajuttuja koko vapaapäivän :D Mutta tuli vain inspistä tehdä MyDaytä ja samalla kuvata yhtä musavideota. En varmaan sitä koskaan kuitenkaan julkaise, koska se kuuluu mun "ei näin"-projekteihin. Teen niitä aina välillä, että toteaisin konkreettisesti ettei joku tietty tyyli ole mun makuun haha :D

Mutta oli tosi rentouttava päivä, ja varsinkin kun sai laadukkaat naamiot naamaan ♥︎ Olen ennen lukenut että nuo mustat face maskit on aika kivuliaita poistaa. Valmistauduin henkisestikin, mutta yllätyin miten kivutonta ja tehokasta se oikeasti oli! Mulla on ollut viikottainen rutiini käyttää MayBeautyn mutanaamiota, mutta tästä FaceMask ja geelimaski - yhdistelmästä tuli mun uusi suosikki! Nyt kaikki lukijani saa lisäksi -30% alennuksen MayBeautyn tuotteista koodilla roxy30 


Mitä mieltä olitte videosta? :) 

* postaus toteutettu yhteistyössä MayBeautyn kanssa 

maanantai 17. heinäkuuta 2017

ELÄMÄNI FAQ


» Ootko oikeesti Suomesta? Kyllä kyllä. Olen joskus aikaisemmin maininnut, että mua luullaan usein portugalilaiseksi. Ja aina täsmälliseksi just Portugali! Olen saanut kuulla, että olen aivan liian tummapiirteinen ja ulospäinsuuntautunut ollakseni suomalainen (tai skandinaavi). Olen kuitenkin syntynyt Helsingissä, ja molemmat vanhemmat ovatkin suomalaisia, mikä on ehkä se ratkaisevampi asia geenejä ajatellen :D   

» Mikä toi sun arpi on kädessä? Musta tuntuu että jokaisella on jotain elinikäisiä ruhjeita, ja mulla on sellainen oikeassa kädessä. Se on hassu muisto hullusta illasta jolloin kaaduin aika pahasti pyörällä. En ymmärrä miten ei käynyt huonommin, ja olin kyllä todella onnekas. Ei kannata pyöräillä kilpaa baariin, mutta... olenpahan ainakin elänyt täysillä! 


Untitled


» Onks sun nimi oikeasti Roxy? Kyllä ja ei. Roxy ei ole passissa merkitty nimeni, mutta ei ole enää tällä maapallolla ihmistä joka edes käyttäisi mun oikeaa nimeä. Harva kaveri edes tietää tai muistaa sitä. Ja jos totta puhutaan, en välillä minäkään, heh. 

» Ootko muka oikeasti 21? Ikäni on toinen useasti selvitettävä asia mun elämässä :D Taidan olla ikuinen babyface, mutta olen kuitenkin aina syntynyt -95, uskoo sen sitten tai ei. En osaa laskea kertoja kun ajokorttiani ollaan luultu väärennetyksi, tai että olen joutunut kaivamaan muitakin kortteja esille haha :D 

Untitled

» Miksi muutit Helsinkiin? Koska rakastan Helsinkiä, enkä ollut onnellinen missä olin. Työni vie varmasti muualle maailmalle jossain vaiheessa, mutta tulen aina näkemään Helsinkiä mun kotikaupunkina :) 

Kommenteissa on ollut lähiaikoina aika yleinen kysymys: missä olet?
Nyt olen ollut vähän pidemmällä blogi-kesälomalla, ihan sen takia, että teen töitä n. 10-12h päivässä. Tai... konkreettisesti sen 8-9, mutta kun on kyse työharjoittelusta, se harjoitteleminen ja valmistelu ei tietenkään lopu siihen työpäivään. En luonnollisesti ole nukkunut, hengaillu kavereiden kanssa, tai muuten tehnyt kauheasti "kesään liittyviä" asioita, mutta tämän kesän jälkeen istahdan taas koulunpenkille uudella motivaatiolla ja paljon asiantuntevampana :)

Kohtaa tulee MyDay mun ainoasta oikeasta vapaapäivästä! :) Stay tuned.

- Roxy

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

KLICK


Olen kyllä elossa, mutta mut löytää puskista valokuvaamassa kukkia ja tällaisia kaunottaria :D

(c) RoxyM

heppa3


Lida_33

- Roxy 

tiistai 6. kesäkuuta 2017

YKSI VUOSI


"Missä sä olet ollut?" "Sun pitäis kirjoitta useammin!" ... Niin mun ehkä pitäis, mutta kiireen ja sairasloman takia voimat ei oo riittänyt kaikkeen. Kuitenkin, mä oon nyt opiskellut kuvausta ja editointia yhden vuoden, enkä ole katunut sekunttiakaan mun koulun vaihtoa! Mikään ei tietty ole täydellistä, mutta viime vuodesta on opintojen ja luokan kannalta ihan huikeita muistoja! :)

Syksyllä me tehtiin ryhmissä lyhytelokuvia eri ohjeistuksilla. Näin myöhemmin ajateltuna, niin joo, ollaanhan me parempia tänä päivänä, mutta ei me huonojakaan oltu :D Olin itse asiassa kaikissa elokuvissa näyttelijänä, ja hoidin sitten jälkituotannon.

1_2

1_1

Joulun jälkeen meillä alkoi superpitkä ja kamala kurssi, jota saatiin valmiiksi nyt kesäkuussa :D Keväällä olin mm. maskeeraajana elokuvassa, ja oli ihan superhauskaa! Yleensä meikataan ihmisiä, jotta ne näyttäisivät paremmilta, mutta mun projektina oli alla oleva "syöpäpotilas" ja muutama punkkari. Oli pikkasen haastavaa :D Sain myös tavata Pelle Miljoonaan!

bedpunk
bedpunk_2

889

Loppuosa siinä pitkässä kurssissa oli monikameratuotanto. Onnistuimme mielestäni tosi hyvin, ja meillä oli ihan superhauskoja lähetyksiä! Nyt odotan, että viimeiset opintopisteet rekisteröityy, ja elokuussa sitten innokkaana takaisin tuutoriksi :) 

Olen ihan unohtanut kertoa, koska tuli mullekin ihan puskista; mutta olen nyt tällä hetkellä muuttanut Turun saaristoon tekemään harjoittelua koko kesän. Täällä mietiskellään nyt elämän menoa Lidan kanssa :) Hauskaa viikkoa! ♥︎

- Roxy 

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

KUUSI KUMMAJAISFAKTAA


Ollaanhan me kaikki outoja omalla tavalla, ei sitä voi kieltää :D

collage1

1. Huuhtelen aina keitettyjä kananmunia kun olen kuorinut ne. Inhoan sitä niin paljon, jos kuori joutuu suuhun :D

2. Annan harvoin mikron piipata. Pienenä leikin aina, että pelastin maailmaa pommilta :D 

3. Pelkäsin pienenä rullaportaita. Tukin oikeasti niin monta kertaa rullaportaita ruuhkassa kun en vain uskaltanut astua mukaan. Jännitin jotenkin, että askel menisi ohi, tai että jäisin jumiin..?

4. Olen kokenut useita maanjäristyksiä. Pieniä ja isoja. Tosi kiinnostavia kokemuksia kaikki! 

collage58

5. Tikittävät kellot on niin ärsyttäviä. En ole muistaakseni koskaan pitänyt analogista kelloa mun huoneessa. Yökylässä olen myös monta kertaa kylmästi siirtänyt kelloja pois huoneesta XD 

6. Mun perheen autoilla on aina ollut nimiä... Meillä oli niin usein saman merkkisiä tai värisiä samaan aikaan, ettei adjektiivit enää auttanu. Siitä tuli jonkinlainen tapa vääntää nimiä kirjaimista tai nimipäiviä numeroista. Nyt kun ajattelen asiaa, meillä oli sama tilanne orkesterissa. Lopuksi kaikkien viuluilla ja selloilla oli omia nimiä, ja mun viulun nimi taisi olla Vera :D 


Oliko täällä joku toinen kummajainen joka pystyi samaistumaan johonkin? Ei? XD 

- Roxy 



tiistai 16. toukokuuta 2017

ROSES





Oih... Mä tykkään niin paljon The Chainsmokers:eistä! ♥︎

Mitä mieltä olette tästä coverista? :) 

- Roxy 

perjantai 12. toukokuuta 2017

MUUTAMA SANA TINDERISTÄ


"Me tavattiin oikeastaan Tinderissä." Lause jota harvoin kuulee. Mietin oikeasti joka kerta, että miten?

Tinder_1

Olen itse ollut muutamilla Tinder-treffeillä lukion aikana ja kyllä tavannut ihan sydämmellisiä ihmisiä sitä kautta. Huomasin, että mitä vähemmän aikaa kyseiset miehet siellä on viettänyt, sitä enemmän sisältöä siihen koko juttuun kehittyi. Ajan mittaan meno siellä näyttää muuttuvan entistä kyynisemmäksi, tai sitten on vain saanut kalastettua mitä halusi ja jatkaa samaan malliin. Moni uskoo, että voi sanoa mitä tahansa vain koska... Tinder.

"What is a smart, young, attractive...guy like myself doing without your number?"


Tinder_2

Sanotaan, että bongaa jonkun hyvännäköisen/kiinnostavan ja painaa sydäntä. Mitä sitten? Joko se ihminen lojuu osumissa koko loppuelämän ja kadut kuolinvuoteella mikset sanonut mitään. Hänestäkään ei kuulunut mitään. Mietin joskus miten tilanne toimisi kasvotusten? "Oon kiinnostunut susta"
... Hiljaisuus?

Sitten ilmestyy toinen, joka kuuluu siihen pieneen prosenttiin joka sanoo edes jotain. Hän kehuu maasta taivaisiin, mutta jos ei vastaa samalla hetkellä, on yhtäkkiä joka ikisen haukkumasanan tuntomerkki. Ja hyvä luoja, jos joku keskustelu kestää päivää pidempään tai johtaa tapaamiseen.



Tinder_5

En kyllä ole käynyt Australiassa, mutta kysy pois :D Enkä oikein voi vaikuttaa siihen missä maassa synnyin XD 


Mietin välillä miten sitä kiusallista keskustelua käydään siitä, mitä sieltä oikein hakee. Moni on toisiaan erittäin avoin asian suhteen, ihan yhdestä ääripäästä toiseen. Joko tekstissä on jo jotain suhteellisen härskiä, tai sitten luokkaan "Raitis neitsyt etsii vaimoa." Uskoisin, ettei suuri osa tiedä mitä oikeastaan haluaa, mikä onkin se ihailtavin aines onnistuneisiin suhteisiin. Moni ei myöskään uskalla myöntää haluavansa jotain vakavaa, koska... Tinder. 

En näe asiaa niin, että kaikki Tinderin käyttäjät olisivat epätoivoisia. Monilla on elämä jossa ei luonnollisesti tapaa uusia ihmisiä jne. Kuitenkin niitä epätoivoisia riittää, ja paistaa läpi kuin aurinko :D En itsekään ole ollut maailman vakavin Tinder käyttäjä. Mun tyttöporukan ryhmächatti oli pommitettu vaikka millä hauskoilla tapauksilla ja trollauksilla - koska se oli silloin hauskaa. 


Tinder_4



Mutta nyt vähän vanhempana mietin kyllä välillä, että mikä mies luulee, että on hyvä idea kysyä jos olen laiva, juutalainen tai horo? "Arvon neiti, teille oli varattu aika terapeutin vastaanotolle käsittelemään ongelmiasi. Saavuthan klo 18:00 mennessä tänne Espoon toimipisteelle, jotta pääsemme aloittamaan ajoissa. Et tarvitse mukaasi muuta kuin avointa ja positiivista mieltä!" Voin kertoa, että olen ollut niiin surkeilla treffeillä, että niistä saisi aika tragikoomisen sarjan aikaiseksi :D 

Useimmat sinkut on joskus joko itse kokenut tai tuntenut jonkun joka käy läpi niitä epätoivon vaiheita. Mä uskon itse siihen, että onnistuneet suhteet tapahtuu silloin kuin tapahtuu, eikä väkisin vääntämällä. Eikä sekään auta, että leikisti "lakkaa etsimästä". Kun osaa rentoutua ja nauttia elämästä ja itsensä seurasta, sitä hehkuu sellaisia mahtavia ja itsevarmoja viboja, jotka taatusti nappaa siihen ihmiseen joka haluaa jakaa sitä elämää kanssasi.  

Tinder_3


Onko teillä millaisia kokemuksia tai ajatuksia Tinderistä?  :D 

- Roxy 

torstai 11. toukokuuta 2017

5 MINUUTIN MEIKKIHAASTE


3 - 2 -1 - let's go! 



Voisin melkein sanoa, että olen semi ylpeä lopputuloksesta. Toisiaan, se on tyyliin joka päivän realiteetti kun heitän naamaan mitä ja miten sattuu, kun on kiire bussiin aamuisin haha :D 

Oletko sinäkin mielestäsi keskivertoa nopeampi meikkaaja? ;)

- Roxy 


perjantai 5. toukokuuta 2017

IKÄVÄ ETELÄÄN


Alkaa jo olemaan jonkin verran aikaa siitä kun olimme Nizzassa Janican kanssa. Olen jotenkin unohtanut julkaista tätä videota aikaisemmin, mutta ajattelin näin kesken matkakuumeen postaa vähän throwbackii :D.Janicahan on tällä hetkellä Balilla, eikä yhtään auta tätä tämähetkistä matkakuumetta some-päivityksillä! Nizza; everybody: 



Huomasitteko jotain erityistä? ;) Niin ja siis... Riian lentokentällä mä (keliaakikkona) kysyin "Is there gluten in the food?" ja tarjoilija luuli, että kysyin "Is there glue in the food?" No tietty vastaus oli ei, ja lautasella korppujauhoja vaikka muille jakaa :D Eikä pedikyyri ollut suunniteltu juttu, ihan näin selvennyksenä XD I make myself sound so stupid sometimes ♥︎

- Roxy  collage

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

KOULUPUKUJA SUOMEEN?


Löysin syrjäisestä laatikosta (yo-lakkia etsiessäni) mun vanhan koulupuvun Uudesta-Seelannista ja sai heti hymyn huulille. Kiitos sinä rakas, joka pelasti minut useilta vaatekriiseiltä kokonaisen vuoden 

Luulen, että jos olisin jatkanut mun opintoja kasvatustieteessä ja hyvinvointialoissa, olisin ehkä kirjoittanut mun kandin tästä aiheesta. Tähän liittyy niin paljon enemmän kuin nämä vaatekappaleet; kaikki taustalla olevat päätökset ja ajatukset niiden takana. 

IMG_1830
Mun koulupuku nro 2 (ja sad face, koska Kisa oli mun paras kaveri ja mulla viimeinen koulupäivä :D)
Miksi käytetään koulupukuja? 

Idea koulupukujen takana on pääsääntöisesti tasa-arvoisuus. Suomi on hyvinvointivaltio eikä meillä ole samanlaisia yhteiskuntaluokkia kuin muualla maailmassa. Monissa kulttuureissa koulussa käynti ei ole itsestäänselvyys ja pukeutuminen on monessa tapauksessa se näkyvä todiste omasta yhteiskuntaluokasta. Toinen syy koulupukuihin on koulun oma leima. Suomessa meidän kouluilla ei myöskään ole suuria eroja, eikä siksi ole parempaa tai pahempaa olla jossain tietyssä koulussa. Pelkästään lukiolla on oma ranking yo-tuloksilla, mutta jokaisella oppilaalla kuitenkin se oma tulos ja kouluilla sama opetussuunnitelma. Oppilaille selitetään, että koulupuvun kantaminen on ylpeys ja edustus, ja kaupungilla näki heti mihin kouluun kyseiset oppilaat kuuluivat. 

On tehty paljon tutkimuksia, ja koulupuku on tutkitusti tuonut mukanaan vähemmän käytösongelmia, parempia akateemisia tuloksia ja vähemmän lintsaamista. Omien kokemuksien pohjalta tulee heti mieleen syitä jotka johtavat tällaisiin tuloksiin!

Mutta oliko sitten tosi kivaa pukeutua perunasäkkiin joka päivä? Mua ei haitannut :D Meillä oli siis aika ruma koulupuku, mutta toisaalta, rumempia oli myös olemassa. Vuoden alussa olin todella innostunut tästä kokemuksesta, mutta samalla olin vähän epämukava hameessa. En voinut liikkua miten huvitti, mutta toisaalta kukaan ei arvostellut mun tyyliä. 
"Meillä oli mufti-day joka kausi jolloin sai luvan pukeutua omiin vaatteisiin (kouluun). Oppilaiden kesken sitä kutsuttiin 'judgement-dayksi' koska kaikki olivat niin epävarmoja vaatteistaan. Kaikki tiesivät kaikkien arvostelevan toisiaan." - Ayla (Uusi-Seelanti)
Moni lintasi mufti-päivinä, ja siksi koulupuvut vähentävät lintsaamista. Oppilas voi tulla kouluun ja näyttää samalta kuin muut ja keskittyä opintoihin. Minuakin jännitti joka mufti-day, joita minulla ehti olla neljä. Jouduimme myös meidän koulussa maksamaan siitä, että sai pitää omat vaatteet :D Jännitti välillä kadullakin vapaa-ajalla, jos törmäisin samassa koulussa oleviin. Kavereiden tyylit olivat mulle tutut, eikä meidän kesken koskaan ollut mikään iso juttu.   

Koulupuku


Millaisia koulupukuja on olemassa? 

Koulupukuja on tosiaan olemassa tuhansia. Jokainen koulu haluaa tietty ainutlaatuisen puvun. Mietin monta kertaa, että millaiset vaatesuunnittelijat ovat oikein joidenkin pukujen takana? Mitä he ovat oikein ajatelleet? :D Meillä oli yksi talvi ja yksi kesä koulupuku. Pahinta oli niinä aikoina kun puku vaihtui kun oli joko liian kylmä tai liian kuuma. Oli myös todella noloa, koska olin kerran unohtanut, että puku vaihtui. Tajusin vasta koulussa, että kaikilla muilla oli kesäpuku... paitsi minulla. Mä ostin mun puvun käytettynä, ja hinnaksi tuli joku 100€, mutta ovathan ne uusina ihan sairaan hinnakkaita! Mutta ei ollut vaatekriisiä aamulla! :D ♥
"Meidän koulupuku oli joko ihan liian kuuma kesällä eikä shortseja saanut käyttää, niin tytöt lyhensivät niitä ja heitä haukuttiin nimillä. Tai sitten puku oli ihan liian kylmä talvella kun joillain ei ollut varaa ostaa oikean väristä takkia. Jotkut perheet joutuivat myös ostaamaan käytetyn, jotka yleensä olivat kuluneita tai liian isoja. Siitä voidaan myös kiusata." - Anita (Uusi-Seelanti)
"Henkilökohtaisesti tykkään niistä! Ei ole vaatekriisiä aamuisin, eikä suurta painetta omasta tyylistä. Koulupuvussa ei tarvitse miettiä, koska kaikki näyttävät samanlaisilta." - Ayla 

Tykkäsin paljon siitä ideasta, että kaikki olivat samanlaisia. Näytti tosi kivalta välitunnilla kun koulupihaa valtasi meri samannäköisiä ihmisiä. Oli myös helppoa vaihtarina olla miettimättä omaa tyyliä. Kaikki saivat mahdollisuuteen tutustua minuun, eikä käsitykseen minusta
"Ihmiset varmasti sanoo, että koulupuku estää näyttämästä oman itsensä, mutta mielestäni koulussa ei ole kyse siitä. Aikuisena on paljon aikaa näyttää kuka oikeasti on." - Anita
Mutta silti oli tapoja murtaa samanlaisuutta. Mustat kengät olivat pakolliset, ja kaikilla sai olla valinnainen koulureppu. Oppilailla oli mahtava tilaisuus lesoilla Billabong-repuillaan, ja merkkikengillä. Ketään ei kuitenkaan kiinnostanut. 


IMG_3467
Mun ensimmäisen koulun koulupuku
Mitäköhän tapahtuisi jos Suomessa käytettäisiin koulupukuja? 
Suomessa pyritään kouluissa toteuttamaan ajatusta siitä, että koulu ja koulutus on kaikille. Kaikki ovat hyväksyttyjä, eikä kiusaamista ole kouluissa missä kaikki saavat olla omat itsensä. Onko täällä joku ihminen joka ei ole koskaan ollut kiusattu tai edes epävarma omista vaatteista suomalaisessa koulussa? :D Tuskin. 

Kokemuksieni perusteella en todellakaan ole koulupukuja vastaan, päinvastoin. En kuitenkaan ole varma, että ovatko ne tarpeelliset Suomessa. Vaihdon aikana näin monta joilla oli epäsiistit kengät ja muovikassi koulurepuksi, eikä sellaista yleensä näe Suomessa.  Monet puhuvat vapaudesta ilmaista itseään, mutta koulun jälkeen on paljon aikaa olla omissa vaatteissa omien kavereiden kanssa. Ulkonäköpaineet koulussa olivat kuitenkin huomattavan vähäiset vuoden aikana, että voisi olla kiinnostavaa kokeilla Suomessa esim. ala-asteella ja miksei yläasteella!

Mitä mieltä te olette tästä asiasta? Pitäisikö Suomessa ottaa käyttöön koulupukuja? 

- Roxy

perjantai 28. huhtikuuta 2017

KUN ITKET KAMPAAMOKÄYNNIN JÄLKEEN


Minusta tuntuu, että meillä jokaisella on hetki elämämme aikana kun astumme ulos kampaamosta ja vihaamme uusia hiuksiamme. Siis oikeasti - vihaamme. Silloin kun ei enää ole kyse vähän isommasta muutoksesta johon tottuu muutamassa päivässä, vaan silloin kun itket itsesi uneen vielä kahden viikon päästä :D No ei, mutta...

Ehkä jollain teillä on tämä vielä edessä, ja siksi haluaisin neuvoa teitä välttämään tätä mun koko sydämmen kautta!

Untitled
"En suostu ottaa pipoa pois nyt 6kk.."

Kerro kampaajalle mitä haluat niin yksinkertaisesti kuin voit. Niin yksinkertaisesti, että 3-vuotias kykenisi ymmärtämään toiveitasi. Olen myös oppinut niukentamaan senttejä jotka saa häipyä, koska - "vielä vähäsen", ja sitten ei ole enää mitään jäljellä. Värjäyksessä mulla ei ole koskaan ollut ongelmia kun saa itse poimia haluamansa värin paletista.

Mutta tämä kaikki lensi ikkunasta sillä hetkellä kun olin hiusmallina. Ja tiedän, että olin vapaaehtoisesti mennyt leikkiin mukaan. Kuitenkin, mistä oltiin sovittu, ei koskaan tapahtunut. Sanottiin, että maximissaan 10cm lähtee, vaikka todellisuudessa 10cm jäi. Sanottiin että laittavat pieniä blondeja raitoja tummien hiuksien sekaan, kun todellisuudessa minusta tuli blondi ruskeilla raidoilla.

Menin oikeasti avoin mielin, ja olisin ollut sujut asian kanssa jos olisivat kertoneet mitä todellisuudessa tulee tapahtumaan. Tuntui siltä, että vaikka sain toivoa mitä tehdään, heillä oli kuitenkin valmis suunnitelma johon mun toivomuksia käännytettiin. Kun 30cm lentää lattialle kun istut yleisön edessä, et voi tehdä paljoa mitään. On ehkä turha sanoa, etten enää koskaan mene hiusmalliksi jos meno on noinkin törkeä :D

Untitled

Menin nyt siis mun luottopaikkaan, Vihreään Kampaan, ja värjäsin ekoväreillä mun hiukset taas ruskeiksi. Korjattiinkin sitten samalla epätasaista mallia. Samasta kohtaa oli löytynyt yksi 5cm pituinen pätkä, ja ihan vierestä 20cm... Sain taas ihanan hellävaraista hoitoa, eikä oikeasti ole syytä mennä yhtään minnekään muualle... Pitäkää huolta hiuksistanne, hyvät ystävät! ♥︎

Onko teillä horrorkokemuksia, ja mitä mieltä olette näistä uusista hiuksista? :) 

- Roxy 

tiistai 18. huhtikuuta 2017

KESÄKUNTOON UPEILLA TREENIVAATTEILLA


On taas se aika vuodesta kun tulee kevään ensimmäisiä aurinkoisia päiviä muistutuksena siitä, että ihana kesä on tulossa. Kesä on ehdottomasti mun lempi vuodenaika, ja kuten varmaan monella muullakin, se kesäkroppakin olisi aika ihanteellinen.

Se pyykkilautavatsa ei (valitettavasti) kuitenkaan tule silmänräpäyksessä, eikä joulu-, pääsiäis- ja vappuherkut auta asiaa millään tavalla. On siis aika suunnata salille. Hyvä asia on kuitenkin se, että lumikin on palannut tässä vaiheessa, joten ehdit hankkia kesäkropan vaikka kahteen
kertaan ;)

Treeniasu_1
Toppi täältä | Housut täältä

Mun mielestä treenivaatteilla on iso merkitys (ja ehkä vähän isompi kuin pitäisi olla). Huomaan, että jokaisen vähän ”aktiivisemman” kauden alussa minulla onkin uudet treenivaatteet niskassa, ja olen taas siinä pisteessä, että olisi aika uudelle treenikaudelle. 


Treeniasu_2
Toppi täältä | Housut täältä

En tiedä mistä johtuu, mutta uusien treenivaatteiden ostaminen tuo jonkinlaista inspiraatiota. Mulla on aina sääntönä, etten saa käyttää treenivaatteita muualla kuin salilla, ja kun on löytänyt sen täydellisen combon, haluan käyttää niitä niin kipeästi, että päädynkin treenaamaan. Uudet treenivaatteet saa tuntemaan, että nyt on uusi alku kyseessä. Kuluneissa kuteissa on vähän nihkeetä olla, eikö vain? 

Mulle tärkeää treenivaatteissa on ehdottomasti istuvuus ja mukavuus. Jos vaatteet kiristää, tai ovat liian isoja, ei tule treeneistä yhtään mitään. Täytyy pystyä tekemään kaikkia liikkeitä ilman että housut repeää tai että vaatteet on liian löysät. Mukavuus on kaiken A ja O. Olen huomannut, että ilmavuuskin tekee treeneistä paljon mukavammat :D


Treeniasu_3
Toppi täältä  | Housut täältä

Viime kerralla ostin oikein räikeän setin, joten joku vähän ”vaatimattomampi” setti olisi kiva tällä kertaa. Tykkään tosi simppeleistä asuista, mutta esim. tuo musta kuviollinen iski silmään. Bongasin nämä Espritin verkkokaupasta, ja tosiaan, vielä ehtisi pistää ostoskoriin ja tavoitella sitä kroppaa ;) 

Mikä on mielestäsi tärkeintä treenivaatteissa, ja mitä mieltä olette näistä? :)  

- Roxy 


perjantai 17. maaliskuuta 2017

MUN PARAS KAVERI


Tänään mun koira on ollut mulla (täällä Suomessa) tasan 5kk, ja ajattelin nyt esitellä tätä pientä partamonsteria teille :)

My dog_1


Minkä niminen koira sinulla on? Lida. Mietin myös muita nimiä, mutta koiraparka oli jo valmiiksi ihan hämillään.

Minkä rotuinen hän on? Kääpiösnautseri.

Minkä ikäinen hän on? 5,5v. neiti

Mistä koirasi on? Se on alunperin Latviasta, ja haimme luokkakavereideni kanssa Rigasta lokakuussa 2016. En tarkkaan tiedä Lidan taustaa, mutta aavistan ettei sillä ole ollut muuta kuin jalostuksellisesta ja ulkonäöllistä arvoa.

Miksi hankit tällaisen koiran? Meillä on aina ollut koira, niin tuntui liian omituiselta elää ilman koiraa. Lida sattui juuri kaipaamaan uutta kotia kun koirakuume oli pahimmillaan. Olen syvästi pentuteihtailua vastaan, ja olin jo kauan halunnut adoptoida aikuisen koiran antaakseni tällaiselle toisen mahdollisuuden.


My dog_4

Millainen luonne hänellä on? Se on erittäin läheisyydenkipeä ja tunkeileva rakkauspakkaus :D Sillä on iso tarve miellyttää, ja palvoo minua melkein häiritsevän paljon, haha!

Mikä on koirasi lempiherkku? Kaikki ruoka!! Meillä on ollut superahneita koiria, mutta Lida ansaitsisi oikeasti mitalin!

Onko koirasi tuhonnut mitään? Se on ainoastaan tuhonnut tavaroita eroahdistuksen takia, kun olen kiireessä unohtanut antaa aktivointilelua. Muistaakseni se on vain syönyt huulirasvan, laturin, lyijykynän ja silppunut vähän nenäliinoja :D

Onko koirasi leikkisä? Ei oikeastaan. Kun se tuli mulle, se ei ymmärtänyt lelujen merkitystä. Sillä ei myöskään ole kiinnostusta leikkiä muiden koirien kanssa, paitsi jos vastaan tulee flirttaava poika ;)

Tuleeko toimeen muiden koirien kanssa? Kyllä, jos toinen osapuoli on mukava. Sitä ne ei aina ole... :( Mun vanhempien koira ei yhtään tykkää Lidasta, mikä on tosi harmi...

My dog_2

Missä koirasi nukkuu? Omassa korissa.

Mikä on koirasi lempilelu? Pinkki possu jonka saimme kaverilta joululahjaksi. Rakastaa sitä niin paljon, että on aiheuttanut possuongelmia :D

Jos pöydälle on jäänyt ruokaa, mitä hän tekee? Varmasti söisi. Mutta kun on omistanut koiria 20v, kämpän skannaus kuuluu automaattisesti lähtörutiineihin :D

Tykkääkö koirasi uida? En itse asiassa vielä tiedä. Mutta tavalla millä se välttelee pieniäkin lätäköitä, en usko että Lidasta tulee seuraava Michael Phelps ;D

Mikä olisi koirasi täydellinen päivä? Istuisi varmasti sylissä 24/7. Tyypillisesti, en usko että pahastuisi ylisuurista ruoka-annoksista ja metsälenkeistä.


My dog_3


Vaikeinta koirassasi on? Vaikeinta koirassani on ehkä sen eroahdistus. Kun istun koulussa, tunnen syyllisyyttä siitä, että tyyppi tuijottaa ovea joka sekuntti. Työni takia se joutuu välillä olemaan hoidossa, ja hoitopaikkojen järjestely on välillä stressaava. En kuitenkaan olisi koskaan hankkinut tätä perheenlisäystä jos tietäisin, ettei olisi ketään johon kääntyä näissä erikoistilanteissa. (Ilmoittaudu lisähoitajaksi tästä XD)

Parasta koirassasi on? Lista on todella pitkä, mutta pähkinänkuoressa se on mukavin, tervein ja helpoin koira jonka olen koskaan omistanut. Mainio esimerkki siitä, että yhden roska on toisen aarre ♥︎


Onko teillä koiria, tai haluaisitteko hankkia? :)

- Roxy 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

MUN SUOSIKKISARJAT


Mä en oikeasti pysty laittamaan näitä järjestykseen vaikka lista-ihmisenä sitä haluaisin tehdä. Päätän koko ajan että "Tää on kyllä se ykkönen!", mutta sitten ne toiset onkin yhtä hyviä :D Tässä on kuitenkin sarjoja (Netflixissä) joita mun mielestä pitäisi katsoa!


Prison Break 

En olisi pystynyt tähän jos olisin katsonut silloin kun tuli telkkarista. En ole koskaan ollut näin vakavasti koukussa mihinkään sarjaan! :D Heräsin, laitoin Prison Breakin päälle ja telkkari pyöri käytännössä siihen asti kun menin nukkumaan... Ihan uskomattoman koukuttava! Sarjasta saa kyllä välillä vähän ahdistusta kun on välillä niin jännittävä. Mutta niin hyvä! Ja pakko sanoa, että on se Wenworth Miller aika hyvännäköinen ;)

PB


Orange is the new black (OITNB)

Mulla on ihan mahtavat muistot tästä sarjasta, koska se toimi mun rentouttavana tekijänä pitkien työ- ja treenipäivien jälkeen kahtena kesänä. Sain sen yhden tunnin oman ajan ja ai että Odotan niin innolla seuraavaa kautta! 

OITNB



Breaking Bad (BrBa) 

On ihan sairaan hyvä! Jäin ensimmäisen kerran koukkuun abivuonna kun piti lukea pääsykokeisiin :D Toisen kerran jäin koukkuun viime vuonna, ja katsoin koko sarjan läpi 1,5 - 2 viikossa. Samalla voisin mainita, että tähän liittyvä Better Call Saul on myös tosi hyvä!

BB


New Girl 

"It's Jess!" Jessica kannusti katsomaan tätä sarjaa, ja vaikka se päähenkilö oli ihan sairaan ärsyttävä aluksi, en lopettanut katsomista ja jäin koukkuun :D Tosi leppoisa ja viihdyttävä sarja!

NewGirl


Modern Family 

On myös todella hauska ja erikoinen! Mun oli aluksi vähän vaikea tottua siihen että hahmot puhuvat suoraan kameralle. Sitten kun ymmärsin, että parhaat jutut piilee niissä "haastatteluissa", olin jo ihan rakastunut tähän sarjaan ♥

MF


Friends 

Oldie but goldie. Olen katsonut liian monta kertaa haha :D Ehkä silleen paras sarja koko maailmassa, koska on muuttunut vähän niin kuin klassikoksi. Tuun aina niin hyvälle tuulelle ja piristi monia tylsiä päiviä! :)

Friends

+ Game of Thrones HBO:ssa  

Tällä hetkellä mulla on Gilmore Girlsit työn alla, ja tykkään kyllä paljon! Mitä sarjoja te katsotte, ja mitä voisitte suositella?

- Roxy 

maanantai 6. maaliskuuta 2017

OLLAAN KAVEREITA JOOKOS


... niin kuin ananas ja kookos ;)


Mä rakastin pienenä ystävänkirjoja! Rakastin niitä niin paljon, että saatoin täyttää mun omiinkin kirjoihin vastauksia :D Niin tiedän tasan tarkkaan mitä ajattelin vuonna 2002, 2003 ja puoli vuotta myöhemmin 2004 puolella.


Asukuva_2

Nimeni on: Roxy 

Jotkut tosin kutsuvat minua: Poxyksi. 

Olen syntynyt vuonna: 1995

collage_1


Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: eläinlääkäri. Harrastin paljon koirajuttuja nuorena, ja olin vielä lukiossa menossa eläinlääkikseen. Ysillä hankin sisäänpääsykirjan ja luinkin sen kannesta kanteen pari kertaa. Esteeksi tuli kuitenkin astma ja musikaali (jonka takia en ehtinyt lukea pitkää matikkaa).

Mutta isona minusta tulikin: tällainen sekoileva taiteilija :D Tulevaisuudessa (toivottavasti) vähän määrätietoisempi versio.

Täydellinen puoliso: Uskollinen, hauska ja samalla aaltopituudella oleva ihminen, jonka kanssa tunnen haluavani kokea kaikkea jännittävää mitä elämä tuo mukanaan :)


Asukuva_1


Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Tekisin enemmän musiikkia ja tapaisin enemmän ystäviä. 

Harrastan nyt: Koiran lenkitystä, musiikkia, media-juttuja ja liikuntaa.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: Happy Hits:ejä tai omaa listaa.


collage_2


Noloin TV-ohjelma josta pidän: Temptation Island. #soznotsoz

Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa): Kanapasta ♥︎

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: koira kuolee elokuvassa. Välillä itken myös kun on liikaa stressiä ja kaikki menee pieleen (flashback to 1998 :D)


Portrait_1


Lapsuuteni lempilelu: Pikkuautot! :D Mulla on kolme veljeä, mutta hei, #fuckgendernorms. Onnellisin hetki elämässä oli kun saimme uuden automaton tai leikki-parkkihallin! Myöhemmin leikin nukeilla lähinnä ryhmäpaineesta.

Lempilelu nykyään: Mun studiokamat ♥︎

Salainen paheeni: Syön ehkä epäterveellisiä määriä porkkanoita päivässä, ja mietin välillä miten en jo ole oranssin värinen :D Mun ravitsemusterapeutti sanoi joskus "Ei nyt kukaan pysty nauttimaan kilon porkkanoita päivässä" ja istuin siinä silleen "...Hello! ✌︎ " :D


collage_3


Eikun se ihan oikea salainen paheeni: Käytän välillä Tinderiä :D Olen täydellisen tyytyväinen sinkkuelämään, mutta flippaan joka kerta kun joku mun ikäinen menee kihloihin tai puhuu lapsien hankkimisesta. Niin jäljessä! :D

Viisaus, jonka olen tähän mennessä olen oppinut: Tein joskus postauksen mun elämänviisauksista, mutta olen tähän mennessä saanut rautalankaa vääntämällä oppia, että täytyy olla armollinen itsellensä ja nauttia elämästä :) 


Portrait_2

- Roxy